Tässä blogitekstissä käsittelemäni asia ei niinkään liity primääriin alaani - teologiaan, vaan lähemminkin tietojenkäsittelytieteeseen, mutta sen sovellukset yltävät myös teologian puolelle, jolle kuuluvat laajatkin etiikan ongelmat.
Tarkoituksenani on valottaa käsityksiäni tämänhetkisestä vallitsevasta keskustelusta, joka koskee tiedon luonteen muuttumista vallitsevassa tietoyhteiskunnassa.
Kassulla...C-kasetti mullisti maailman. Yhtäkkiä miltei jokaisella oli varaa laitteeseen jolla saattoi tehdä digitaalisia tallenteita. Oli mahdollisuus nauhoittaa radioista musiikkia ostamatta sitä, oli mahdollisuus kopioida Commodore 64 kotitietokoneen ohjelmia kasetilta toiselle ostamatta niitä.
Syntyi nopeasti uusi tilanne, johon etiikalla ei ollut valmista vastausta: oliko tiedon/musiikin/ohjelmistojen kopioiminen väärin? Onko kopioiminen varastamista vaikka toinen ei siinä menetä mitään?
Tällä hetkellä tätä keskustelua lietsoo puoluerekisteriin vasta hyväksytty Piraattipuolue, jonka pääasiallisena tehtävänä on herättää keskustelua niistä tietoyhteiskunnan asioista, jotka on ajettu vanhojen ja totuttujen mallien mukaisesti, mutta joille vanhat mallit eivät vain oikeasti sovi!
You wouldn't steal a car...Jos kysyisin kadulla: "Onko verkosta musiikkialbumin kopioiminen varastamista?", useimmat todennäköisesti vastaisivat sen olevan. Väitän kuitenkin, että verkosta musiikkialbumin ilmaiseksi lataaminen, ja saman albumin varastaminen levykaupasta ei ole välttämättä sittenkään sama asia!
Levykauppaan varkaisiin mennessäsi varastat fyysisen levyn sisältöineen ja kauppias menettää paitsi levyn sisäänostoarvon - myös levyn mahdollisesta myynnistä syntyneet tulot. Tällöin pidät hallussa esinettä ja sen sisältämää tietoa (musiikkia), joka juridisesti kuuluu jollekin toiselle, joka ei ole sitä halukas sinulle luovuttamaan.
Ladattaessa samainen albumi verkosta liikutaan aivan eri sfääreissä. Emme vie mitään fyysistä, vaan kopioimme itsellemme vain pitkän liudan ykkösiä ja nollia (
tietoa), joista tietokoneemme osaa muodostaa musiikkia. Kukaan ei menetä mitään, jota hänellä ennen olisi ollut ja nyt toimintamme jälkeen ei enää olisi. Henkilö, jolta "
tiedon" kopioimme antoi sen meille vapaaehtoisesti, emmekä omista toimintamme jälkeen mitään, mitä ei olisi meille haluttu vapaaehtoisesti luovuttaa (Vrt. vihainen kauppias).
Kyllä. Seuraava kysymys on aivan luonnollisesti kysymys tekijänoikeuksista, eli tekijän oikeudesta oman teoksensa hallitsemiseen teoksen julkaisun jälkeen. Tällä hetkellä tekijä haluaa varmistaa lainsäätäjän avulla, että jos joku haluaa omistaa cd-kiekollisen hänen musiikkiaan, tulee se hankkia vain ja ainoastaan häneltä tai häntä edustavan levy-yhtiön ja sitä kautta levykaupan kautta. Ok! Kuulostaa loogiselta. Jos haluan kuunnella artistin musiikkia maksan hänelle siitä korvauksen. Jos hankin artistin cd-levyn jotain muuta tietä, teen väärin, koska artisti ei saa korvaustaan.
Asia kun ei vain lainkaan ole niin yksinkertainen...
Esitelläämpä kaksi tilannetta:
A) Ostan Arttu Artistin mainion Humppalevyn Ullan Uutuustavaraliikkeestä. Olen aivan ällikällä lyöty Arttu Artistin mahtavasta humpasta ja aikani kuunneltuani päätän lainata Humppalevyn ystävälleni Matti Mikkoselle. Matti pitää hyvinkin kuulemastaan ja levy viipyy lainassa pitkäänkin, koska Matti on varsinainen humppafani!
(Matti ei omista levyä, koska se on minun, mutta nauttii musiikista.)B) Ostan Arttu Artistin Humppalevyn Ullan Uutuustavaraliikkeestä. Kuunneltuani humppaa tarpeekseni, päätän hankkia osan sijoittamistani rahoista takaisin myymällä Humppalevyn Danielin Divariin. Daniel laittaa hälle myymäni Humppalevyn käytettyjen tavaroiden hyllyyn esille ja viikkoa myöhemmin Matti Mikkonen löytääkin sen ja ostaa levyn itselleen. Matti ihastuu Arttu Artistin Humppalevyyn ja kuuntelee sitä niin että korvat soi.
(Matti omistaa levyn ja nauttii musiikista)Varsinainen idylli vallitsee. Molemmat em. esimerkit ovat erittäin laillisia ja suositeltaviakin toimintamalleja. Lainaaminen tai käytettyjen tuotteiden ostaminen on paitsi taloudellista, myös ekologista.
Mutta panitko merkille, että humppafani Matti Mikkonen ei kummassakaan tapauksessa anna punaista puupenniäkään rahaa Arttu Artistille! Ensimmäisessä tapauksessa raha ei liiku lainkaan ja jälkimmäisessä tapauksessa raha liikkuu vain Danielin ja Matin välillä!
Arttu Artisti on aikanaan saanut korvauksensa, kun Minä ostin humppalevyn, mutta samalla korvauksella siitä levystä on tähän mennessä nauttinut jo useampikin ihminen.
Esittelempä vielä kolmannen tapauksen:
C) Ostan Arttu Artistin Humppalevyn. Kuten aina ennenkin, kopioin levyn kannettavan tietokoneeni iTunes-ohjelmaan, jotta voin kuunnella sitä - en omista erillisiä stereoita, mitäpä sellaisilla nykypäivänä tekisi? Aikani kuunneltuani levyä laitan sen kappaleet jakoon internet-verkkoon, josta Matti Mikkonen, Mikko Mattinen, Marko Heikkinen, Heikki Markonen ja Maria kopioivat ne tietokoneelleen ja nauttivat Artun hienosta humpasta, joka groovaa kuin hirvi.
(Juridisesti he eivät omista kuuntelemaansa musiikkia, koska levy on minun, mutta olen suosiollisesti lainannut kappaleet heidän kuunneltavikseen aikamääreellä: "toistaiseksi". En tiedä saanko kappaleita koskaan halutessani takaisin, mutta sehän on minun murheeni! Eihän levykaupastakaan heru sympatiaa, jos lainaan uutuuslevyn ystävälleni, joka ei sitä palautakkaan. Oma moka!)Tahdon kysyä hyvä lukijani: mitä eroa Arttu Artistin näkökulmasta kohdilla A, B ja C on?
Aivan oikein... ei mitään. Silti valtaväestö suosittelee toimintamalleja A ja B, koska ne ovat taloudellisia ja ekologisia, mutta tuomitsee toimintamalli C:n varastamiseksi.
Jos ja kun levy-yhtiön tarkoitus on maksimoida mammonan valuminen ovista ja ikkunoista, on paitsi musiikin verkkolevittäminen, myös sen lainaaminen ja käytetyn tavaran kauppa heille ongelma.
Me tuomitsemme verkkolevittämisen rikolliseksi ja lainaamisen & käytetyn tavaran kauppaamisen rehdiksi tavaksi toimia siksi, että näin se menisi, jos toiminnan kohteena olisi vaikkapa tuoli tai keittiön pöytä! Me sovellamme tietoyhteiskunnan haasteisiin vanhan maailman oppeja!
Meidän tuleekin myöntää, että se suuri pointti ja avainsana on
tieto.Tiedän, siis olen. Eikun ajattelen? Vai tiedänkö olevani?Varrokaahan kun selitän. CD-levy ei ole vain fyysinen kiekonmuotoinen kappale, jolla käydään kauppaa, vaan se on kuin laatikko, joka sisältää todellisen kaupankäynnin kohteen. CD-levy - laatikkomme, ei sisällä musiikkia, sillä musiikkihan on
"ihmisen kultuurille ominainen ääneen perustuva taiteen ja viestinnän muoto. (c) Wikipedia" ja ääni on:
"mekaanista aaltoliikettä, joka etenee välittäjäaineessa (c) Wikipedia".
Lien
emme yksimielisiä siitä, että CD-levy ei sisällä mekaanista aaltoliikettä
, eli: CD-levy ei sisällä musiikkia. CD-levy kylläkin sisältää tiedon siitä, miten erinäiset elektroniset piirit osaavat muodostaa sopivan sähkövirran, joka johdettuna kaiuttimeen saa aikaan ilmanpaineen vaihtelua, jonka me aistimme äänenä - musiikkina.
Tiedon ollessa digitaalisessa muodossa on sillä eräs aivan mullistava ominaisuus. Melko yksinkertaisella konstilla koko tieto voidaan kopioida siten, että kopioinnin tuotos on täysin identtinen originaalin kanssa. (Voit kokeilla vaikkapa tietokoneesi tekstieditorissa lyhyen tekstipätkän ja control+c, control+v näppäinyhdistelmän kanssa leikkimistä.)
Keittiönpöydän me voimme lainata, tai vuokrata tai myydä eteenpäin siten, että se ei enää ole hallussamme. Keittiönpöytä meiltä voidaan varastaa siten, että sitä ei meillä enää ole.
Digitalisen tiedon kanssa asia on toisin. Esimerkiksi "musiikkia" (eli tietoa musiikin "tekemisestä) voin lainata ystävälleni siten, että kopio siitä on edelleen minulla.
Vallitsevassa maailmassa olemme tottuneet siihen, että tieto on vapaata. Sanomalehtien nettiversiot ovat ilmaiseksi luettavissa. Wikipedia tarjoilee kymmenien tuhansien artikkeleiden edestä tietoa ilmaiseksi. Kerromme itsestämme blogeissa, facebookeissa ja irc-gallerioissa paljon. Googlaamme opiskelu- ja työkavereidemme nimiä etsien heistä tietoa. Medialla tulee olla vapaus kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Jopa minulla on mahdollisuus kirjoittaa tätä blogia!
Tämän kaiken keskellä kysymys esimerkiksi musiikin, elokuvien tai ohjelmistojen luonteesta vapaana tietona on kieltämättä polttava! Kuka omistaa tiedon ja voiko sitä omistaa? Kuka omistaa tiedon, kuinka tietynlainen musiikkikappale luodaan? Jos teen kirjalliset ohjeet vaikkapa monalisan maalaamisesta, kuka ne omistaa?
Avointa sorsaa vai lukittu ikkuna?
Ohjelmistojen osalla tiedon vapaus on yhtäaikaa sidottua ja äärimmäisen pitkälle vietyä. Toisaalta markkinoita hallitsevat kalliit ja valvotut tuotteet, kuten käyttöjärjestelmistä Windows, toimisto-ohjelmistoista Office-tuoteperhe ja graafisen tuotannon ohjelmistoista Adoben Photoshop.
Yhtäällä TÄYSIN ILMAISEKSI on jaossa käyttöjärjestelmiä esimerkiksi Linux (Ubuntu, Debian.. yms. kymmenet muut jakelupaketit), toimisto-ohjelmistoista esimerkiksi Open-Office ja graafisen tuotannon saralta Gimp.
Kaikki em. ilmaiseksi ja vapaasti jaossa olevat ohjelmistot ovat täysin päteviä ja kykeneviä tekemään kaiken mitä maksullisetkin "sisarensa". Miten se voi olla mahdollista? Avainsana on jälleen
tieto ja nimenomaan sen
vapaus.
Kaikki edellämainitut ilmaiset ja vapaat ohjelmistot kuuluvat ns. open-source ohjelmistoihin. Kun ohjelmaa kehitetään, kirjoitetaan se ohjelmointikielellä, jota tietokone ymmärtää. (Okei, välissä on muutama tulkki, joka tulkkaa ohjelmointikielen konekieleksi, mutta tässä tapauksessa sillä ei ole väliä)
Kun ohjelma tai ohjelmisto on valmis ja se halutaan julkaista, tehdään siitä suljettu paketti, jota ei voi enää purkaa takaisin ohjelmointikieleksi, eli ns. lähdekoodiksi. Tällöin kilpailijoiden on vaikeampi tai mahdoton vakoilla, miten jokin ohjelmisto on toteutettu, koska he näkevät vain valmiin tuotteen, eivät ohjelmointikielen rakennetta, joka toteuttaa tuotteen.
Open-sourcen idea on tarjota ohjelman lisäksi myös lähdekoodi (Huomaa, siis
tieto siitä miten ohjelma toimii) vapaasti jakeluun, jolloin kuka tahansa voi kehittää ohjelmaa eteenpäin. Näin ajan kuluessa ja kymmenien tuhansien ihmisten osallistuessa ohjelmistojen paranteluun, on toteutuneet täysin ilmaiset käyttöjärjestelmät, toimisto-ohjelmat, kuvankäsittelyohjelmat ja tuhannet muut ohjelmistot.
Usein nämä ohjelmat ja ohjelmistot ovat vielä lisensoitu lisenssillä, joka takaa, että kellään yksittäisellä taholla ei ole tekijänoikeuksia ohjelmaan, eikä niitä ole kenenkään yksittäisen tahon mahdollisuus saada. Näin taataan ohjelmiston pysyminen vapaana.
Tiedon vapaudella on kauaskantoisia hyviä vaikutuksia, mutta miten tätä kaikkea tulisi soveltaa esimerkiksi päivänpolttavaan musiikkiin? En todella tiedä. Tällä kirjoituksella
en tahdo lietsoa, kehottaa tai edes rohkaista ketään toimimaan
vallitsevia lakeja vastaan!
Tahdon herättää ajattelemaan sitä, että nykyinen lainsäädäntö ei ole oikeudenmukainen saatika toimiva: henkilöä ei voida rangaista satojen tuhansien eurojen korvauksilla sellaisesta, jolle täysin analogista toimintaa harrastavat laillisesti sadat käytettyjä CD-levyjä myyvät divarit ja vaikkapa käytettyjä pelejä ostava ja myyvä Gamestop.
Ugh...