Risto Saarisen kommentti Kotimaa-lehdessä.

Artikkelissaan prof. Saarinen esitti, että Suomen Ev.Lut kirkossa elelevien vanhakantaisten kristittyjen tulisi harkita anglikaaniseen malliin siirtymistä katolisen kirkon huomaan. Paavi on erikoisratkaisuna ottanut kirkkoonsa tyytymättömiä anglikaaneja katolisen kirkon huomaan.

Tämä kuulostaa melko hassulta ratkaisulta. Aivan kuin ihmiselle, joka valittaisi kahvin olevan huonoa, tarjottaisiin tilalle omenamehua. Kyllä minä omenamehua saan, jos sitä haluan, mutta nyt haluan parempaa kahvia! Omenamehu ei ole hyvää kahvia, vaikka omenamehuna olisikin juomakelpoista.

Tarkoitan tällä sitä, että siirtyminen katolisen kirkon huomaan voisi ratkaista virkakysymyksen osalta sukupuoliongelman, mutta toisi suorastaan nivaskan uusia ongelmia, jopa virkakysymyksensä itsensä sisällä!
Miten voisin toimia rehellisesti messuyhteisössä, jossa ehtoollista pidetään uusiutuvana uhrina, jossa pelastuminen ei olekaan kokonaan Kristuksen uhrin ansiota ja jota johtaa itseään kristuksen sijaisena pitävä Papa?

Vallan toinen kysymys olisikin, haluaisivatko katolisetkaan minua - 1500-luvulla eläneen "harhaopettajan", "hajottajan" ja "eksyttäjän" oppilasta huomaansa vain siksi, että olen heidän kanssaan samaa mieltä paimenvirkaa koskevasta sukupuolikysymyksestä... Tunnen monia reformoituja, jotka ovat viran sukupuolikysymyksestä kanssani samaa mieltä, emmekä silti jaa ehtoollisyhteyttä! Olisihan se reilua, että tunnustaisin muutenkin katolista uskoa, jos katoliseen kirkkoon tahtoisin liittyä.

Huvanen aika! Olen luterilainen kristitty. Siksi minä ongelmallinen piispoille olenkin. Jos olisin katolinen, naureskelisin partaani evlutin yhä kiihtyvää vauhtia kohti metsää ja kävelisin ylpeänä ikiaikaisiin katedraaleihini nauttimaan messusta ja gregoriaanisesta kirkkoveisuusta. (Unohtamatta sitä, että olisin tosin itse jos siellä metsässä pelastuskäsitysteni kanssa...)

P.s Kyllä mää uskon, että kerran taivaassa tulee olemaan kans katolisia - ei se kirkkokunta ketään kadota tahi pelasta, mutta pidetään täällä maan päällä kiinni siittä, mikä oikeaksi uskotaan, pyritään opettamaan ja vakuuttamaan muutkin siitä, ja kahtellaan sitten portilla, että ketä on inessä!

2Tim. 3:14 Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.

Kellä on tiedon avaimet?

Tässä blogitekstissä käsittelemäni asia ei niinkään liity primääriin alaani - teologiaan, vaan lähemminkin tietojenkäsittelytieteeseen, mutta sen sovellukset yltävät myös teologian puolelle, jolle kuuluvat laajatkin etiikan ongelmat.
Tarkoituksenani on valottaa käsityksiäni tämänhetkisestä vallitsevasta keskustelusta, joka koskee tiedon luonteen muuttumista vallitsevassa tietoyhteiskunnassa.

Kassulla...
C-kasetti mullisti maailman. Yhtäkkiä miltei jokaisella oli varaa laitteeseen jolla saattoi tehdä digitaalisia tallenteita. Oli mahdollisuus nauhoittaa radioista musiikkia ostamatta sitä, oli mahdollisuus kopioida Commodore 64 kotitietokoneen ohjelmia kasetilta toiselle ostamatta niitä.
Syntyi nopeasti uusi tilanne, johon etiikalla ei ollut valmista vastausta: oliko tiedon/musiikin/ohjelmistojen kopioiminen väärin? Onko kopioiminen varastamista vaikka toinen ei siinä menetä mitään?

Tällä hetkellä tätä keskustelua lietsoo puoluerekisteriin vasta hyväksytty Piraattipuolue, jonka pääasiallisena tehtävänä on herättää keskustelua niistä tietoyhteiskunnan asioista, jotka on ajettu vanhojen ja totuttujen mallien mukaisesti, mutta joille vanhat mallit eivät vain oikeasti sovi!

You wouldn't steal a car...
Jos kysyisin kadulla: "Onko verkosta musiikkialbumin kopioiminen varastamista?", useimmat todennäköisesti vastaisivat sen olevan. Väitän kuitenkin, että verkosta musiikkialbumin ilmaiseksi lataaminen, ja saman albumin varastaminen levykaupasta ei ole välttämättä sittenkään sama asia!

Levykauppaan varkaisiin mennessäsi varastat fyysisen levyn sisältöineen ja kauppias menettää paitsi levyn sisäänostoarvon - myös levyn mahdollisesta myynnistä syntyneet tulot. Tällöin pidät hallussa esinettä ja sen sisältämää tietoa (musiikkia), joka juridisesti kuuluu jollekin toiselle, joka ei ole sitä halukas sinulle luovuttamaan.

Ladattaessa samainen albumi verkosta liikutaan aivan eri sfääreissä. Emme vie mitään fyysistä, vaan kopioimme itsellemme vain pitkän liudan ykkösiä ja nollia (tietoa), joista tietokoneemme osaa muodostaa musiikkia. Kukaan ei menetä mitään, jota hänellä ennen olisi ollut ja nyt toimintamme jälkeen ei enää olisi. Henkilö, jolta "tiedon" kopioimme antoi sen meille vapaaehtoisesti, emmekä omista toimintamme jälkeen mitään, mitä ei olisi meille haluttu vapaaehtoisesti luovuttaa (Vrt. vihainen kauppias).

Kyllä. Seuraava kysymys on aivan luonnollisesti kysymys tekijänoikeuksista, eli tekijän oikeudesta oman teoksensa hallitsemiseen teoksen julkaisun jälkeen. Tällä hetkellä tekijä haluaa varmistaa lainsäätäjän avulla, että jos joku haluaa omistaa cd-kiekollisen hänen musiikkiaan, tulee se hankkia vain ja ainoastaan häneltä tai häntä edustavan levy-yhtiön ja sitä kautta levykaupan kautta. Ok! Kuulostaa loogiselta. Jos haluan kuunnella artistin musiikkia maksan hänelle siitä korvauksen. Jos hankin artistin cd-levyn jotain muuta tietä, teen väärin, koska artisti ei saa korvaustaan.

Asia kun ei vain lainkaan ole niin yksinkertainen...
Esitelläämpä kaksi tilannetta:

A) Ostan Arttu Artistin mainion Humppalevyn Ullan Uutuustavaraliikkeestä. Olen aivan ällikällä lyöty Arttu Artistin mahtavasta humpasta ja aikani kuunneltuani päätän lainata Humppalevyn ystävälleni Matti Mikkoselle. Matti pitää hyvinkin kuulemastaan ja levy viipyy lainassa pitkäänkin, koska Matti on varsinainen humppafani! (Matti ei omista levyä, koska se on minun, mutta nauttii musiikista.)

B) Ostan Arttu Artistin Humppalevyn Ullan Uutuustavaraliikkeestä. Kuunneltuani humppaa tarpeekseni, päätän hankkia osan sijoittamistani rahoista takaisin myymällä Humppalevyn Danielin Divariin. Daniel laittaa hälle myymäni Humppalevyn käytettyjen tavaroiden hyllyyn esille ja viikkoa myöhemmin Matti Mikkonen löytääkin sen ja ostaa levyn itselleen. Matti ihastuu Arttu Artistin Humppalevyyn ja kuuntelee sitä niin että korvat soi. (Matti omistaa levyn ja nauttii musiikista)

Varsinainen idylli vallitsee. Molemmat em. esimerkit ovat erittäin laillisia ja suositeltaviakin toimintamalleja. Lainaaminen tai käytettyjen tuotteiden ostaminen on paitsi taloudellista, myös ekologista.
Mutta panitko merkille, että humppafani Matti Mikkonen ei kummassakaan tapauksessa anna punaista puupenniäkään rahaa Arttu Artistille! Ensimmäisessä tapauksessa raha ei liiku lainkaan ja jälkimmäisessä tapauksessa raha liikkuu vain Danielin ja Matin välillä!

Arttu Artisti on aikanaan saanut korvauksensa, kun Minä ostin humppalevyn, mutta samalla korvauksella siitä levystä on tähän mennessä nauttinut jo useampikin ihminen.

Esittelempä vielä kolmannen tapauksen:

C) Ostan Arttu Artistin Humppalevyn. Kuten aina ennenkin, kopioin levyn kannettavan tietokoneeni iTunes-ohjelmaan, jotta voin kuunnella sitä - en omista erillisiä stereoita, mitäpä sellaisilla nykypäivänä tekisi? Aikani kuunneltuani levyä laitan sen kappaleet jakoon internet-verkkoon, josta Matti Mikkonen, Mikko Mattinen, Marko Heikkinen, Heikki Markonen ja Maria kopioivat ne tietokoneelleen ja nauttivat Artun hienosta humpasta, joka groovaa kuin hirvi.
(Juridisesti he eivät omista kuuntelemaansa musiikkia, koska levy on minun, mutta olen suosiollisesti lainannut kappaleet heidän kuunneltavikseen aikamääreellä: "toistaiseksi". En tiedä saanko kappaleita koskaan halutessani takaisin, mutta sehän on minun murheeni! Eihän levykaupastakaan heru sympatiaa, jos lainaan uutuuslevyn ystävälleni, joka ei sitä palautakkaan. Oma moka!)


Tahdon kysyä hyvä lukijani: mitä eroa Arttu Artistin näkökulmasta kohdilla A, B ja C on?
Aivan oikein... ei mitään. Silti valtaväestö suosittelee toimintamalleja A ja B, koska ne ovat taloudellisia ja ekologisia, mutta tuomitsee toimintamalli C:n varastamiseksi.

Jos ja kun levy-yhtiön tarkoitus on maksimoida mammonan valuminen ovista ja ikkunoista, on paitsi musiikin verkkolevittäminen, myös sen lainaaminen ja käytetyn tavaran kauppa heille ongelma.
Me tuomitsemme verkkolevittämisen rikolliseksi ja lainaamisen & käytetyn tavaran kauppaamisen rehdiksi tavaksi toimia siksi, että näin se menisi, jos toiminnan kohteena olisi vaikkapa tuoli tai keittiön pöytä! Me sovellamme tietoyhteiskunnan haasteisiin vanhan maailman oppeja!
Meidän tuleekin myöntää, että se suuri pointti ja avainsana on tieto.

Tiedän, siis olen. Eikun ajattelen? Vai tiedänkö olevani?
Varrokaahan kun selitän. CD-levy ei ole vain fyysinen kiekonmuotoinen kappale, jolla käydään kauppaa, vaan se on kuin laatikko, joka sisältää todellisen kaupankäynnin kohteen. CD-levy - laatikkomme, ei sisällä musiikkia, sillä musiikkihan on "ihmisen kultuurille ominainen ääneen perustuva taiteen ja viestinnän muoto. (c) Wikipedia" ja ääni on: "mekaanista aaltoliikettä, joka etenee välittäjäaineessa (c) Wikipedia".
Lienemme yksimielisiä siitä, että CD-levy ei sisällä mekaanista aaltoliikettä, eli: CD-levy ei sisällä musiikkia. CD-levy kylläkin sisältää tiedon siitä, miten erinäiset elektroniset piirit osaavat muodostaa sopivan sähkövirran, joka johdettuna kaiuttimeen saa aikaan ilmanpaineen vaihtelua, jonka me aistimme äänenä - musiikkina.

Tiedon ollessa digitaalisessa muodossa on sillä eräs aivan mullistava ominaisuus. Melko yksinkertaisella konstilla koko tieto voidaan kopioida siten, että kopioinnin tuotos on täysin identtinen originaalin kanssa. (Voit kokeilla vaikkapa tietokoneesi tekstieditorissa lyhyen tekstipätkän ja control+c, control+v näppäinyhdistelmän kanssa leikkimistä.)

Keittiönpöydän me voimme lainata, tai vuokrata tai myydä eteenpäin siten, että se ei enää ole hallussamme. Keittiönpöytä meiltä voidaan varastaa siten, että sitä ei meillä enää ole.
Digitalisen tiedon kanssa asia on toisin. Esimerkiksi "musiikkia" (eli tietoa musiikin "tekemisestä) voin lainata ystävälleni siten, että kopio siitä on edelleen minulla.

Vallitsevassa maailmassa olemme tottuneet siihen, että tieto on vapaata. Sanomalehtien nettiversiot ovat ilmaiseksi luettavissa. Wikipedia tarjoilee kymmenien tuhansien artikkeleiden edestä tietoa ilmaiseksi. Kerromme itsestämme blogeissa, facebookeissa ja irc-gallerioissa paljon. Googlaamme opiskelu- ja työkavereidemme nimiä etsien heistä tietoa. Medialla tulee olla vapaus kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Jopa minulla on mahdollisuus kirjoittaa tätä blogia!

Tämän kaiken keskellä kysymys esimerkiksi musiikin, elokuvien tai ohjelmistojen luonteesta vapaana tietona on kieltämättä polttava! Kuka omistaa tiedon ja voiko sitä omistaa? Kuka omistaa tiedon, kuinka tietynlainen musiikkikappale luodaan? Jos teen kirjalliset ohjeet vaikkapa monalisan maalaamisesta, kuka ne omistaa?

Avointa sorsaa vai lukittu ikkuna?
Ohjelmistojen osalla tiedon vapaus on yhtäaikaa sidottua ja äärimmäisen pitkälle vietyä. Toisaalta markkinoita hallitsevat kalliit ja valvotut tuotteet, kuten käyttöjärjestelmistä Windows, toimisto-ohjelmistoista Office-tuoteperhe ja graafisen tuotannon ohjelmistoista Adoben Photoshop.
Yhtäällä TÄYSIN ILMAISEKSI on jaossa käyttöjärjestelmiä esimerkiksi Linux (Ubuntu, Debian.. yms. kymmenet muut jakelupaketit), toimisto-ohjelmistoista esimerkiksi Open-Office ja graafisen tuotannon saralta Gimp.

Kaikki em. ilmaiseksi ja vapaasti jaossa olevat ohjelmistot ovat täysin päteviä ja kykeneviä tekemään kaiken mitä maksullisetkin "sisarensa". Miten se voi olla mahdollista? Avainsana on jälleen tieto ja nimenomaan sen vapaus.
Kaikki edellämainitut ilmaiset ja vapaat ohjelmistot kuuluvat ns. open-source ohjelmistoihin. Kun ohjelmaa kehitetään, kirjoitetaan se ohjelmointikielellä, jota tietokone ymmärtää. (Okei, välissä on muutama tulkki, joka tulkkaa ohjelmointikielen konekieleksi, mutta tässä tapauksessa sillä ei ole väliä)
Kun ohjelma tai ohjelmisto on valmis ja se halutaan julkaista, tehdään siitä suljettu paketti, jota ei voi enää purkaa takaisin ohjelmointikieleksi, eli ns. lähdekoodiksi. Tällöin kilpailijoiden on vaikeampi tai mahdoton vakoilla, miten jokin ohjelmisto on toteutettu, koska he näkevät vain valmiin tuotteen, eivät ohjelmointikielen rakennetta, joka toteuttaa tuotteen.

Open-sourcen idea on tarjota ohjelman lisäksi myös lähdekoodi (Huomaa, siis tieto siitä miten ohjelma toimii) vapaasti jakeluun, jolloin kuka tahansa voi kehittää ohjelmaa eteenpäin. Näin ajan kuluessa ja kymmenien tuhansien ihmisten osallistuessa ohjelmistojen paranteluun, on toteutuneet täysin ilmaiset käyttöjärjestelmät, toimisto-ohjelmat, kuvankäsittelyohjelmat ja tuhannet muut ohjelmistot.
Usein nämä ohjelmat ja ohjelmistot ovat vielä lisensoitu lisenssillä, joka takaa, että kellään yksittäisellä taholla ei ole tekijänoikeuksia ohjelmaan, eikä niitä ole kenenkään yksittäisen tahon mahdollisuus saada. Näin taataan ohjelmiston pysyminen vapaana.

Tiedon vapaudella on kauaskantoisia hyviä vaikutuksia, mutta miten tätä kaikkea tulisi soveltaa esimerkiksi päivänpolttavaan musiikkiin? En todella tiedä. Tällä kirjoituksella en tahdo lietsoa, kehottaa tai edes rohkaista ketään toimimaan vallitsevia lakeja vastaan!

Tahdon herättää ajattelemaan sitä, että nykyinen lainsäädäntö ei ole oikeudenmukainen saatika toimiva: henkilöä ei voida rangaista satojen tuhansien eurojen korvauksilla sellaisesta, jolle täysin analogista toimintaa harrastavat laillisesti sadat käytettyjä CD-levyjä myyvät divarit ja vaikkapa käytettyjä pelejä ostava ja myyvä Gamestop.

Ugh...

Herra on hyvä!

"Joka päivä, joka hetki, kaydä saamme voimassa Jumalan..."

"Turhaan ette tänne tulleet,
turhaan ette työtä tee.
Jeesus kulkee keskellämme,
lohduttaa ja rohkaisee."

Siinä kaksi pientä pätkää tuttuakin tutummista lauluista, jotka puhuttelivat viimeisen 4vrk aikana ja reilusti.

Olen alkanu miettimään omaa suhdettani Jumalaan. On alkanut tuntumaan, että olen "vaan" töissä yläkerran palkkalistoilla tuntematta Jumalaa oikeasti Isäksi! Mihin on kadonnut se rakastava Isä, jolle sai kertoa kaiken ja joka antoi sisälle sen rauhan joka kantoi huomiseen. Mistä on tilalle tullut rakas, mutta työnantajamainen Jumala, jolle huokaisee vain nukkumaan mennessään jotain, kuin kuitatakseen päivän pieleenmenneet työkomennukset ja tajuten että en oikeasti riitä... Löytäen itsensä loputtomasta suosta, jossa pyrkii parantamaan omaa toimintaansa, jotta Jumalan työkomennukset onnistuisivat.

Miksi en osaa jättää kaikkea Isän haltuun ja pyytää Jumalaa antamaan sen voiman, jolla hänen työtään tehdään? Miksen osaa ottaa paikkaani työkaluna, jota Jumala - Isä saisi liikuttaa? Miksi yritän riistäytyä todellisen työntekijän kädestä ja pyrkiä heilumaan itse... tuottaen lähinnä vain tuhoa.

Rukous ja Sana... Siksi. Olen hoitanut suhdettani Isään Jumalaan käsittämättömän huonosti pitkän aikaa. Jumalan Sanaa - Raamattua olen lukenut vain opettaakseni muita jostain aiheesta ja olen täysin unohtanut lukea sitä itseni ja suhteeni Jumalaan vuoksi! Rukous on ollut vain hetkien huokauksia ennen uneen vaipumista, vain hetki pyytää anteeksi ja kiittää, mutta siitä on puuttunut kaikki se keskustelu Jumalan kanssa ja hänen äärellään ajan viettäminen!

Pöytä ei ole aivan maata pitkin ollut, mutta niin kallellaan, että usko on ollut vain juurillaan pöydän pinnassa kiinni. En ole ollut luopumassa uskosta, mutta olen tehnyt uskosta itselleni aivan liian vaikeaa jättämällä sen hoitamatta! Olen jättänyt elämäni arvokkaimman kasvin vaille mitään hoitoa - vain oman onnensa nojaan. Herralle kiitos ja ylistys siitä, että usko on säilynyt, mutta nyt olen tajunnut kuinka sitä tarvitsee kastella paljon enemmän! Se on ollut onneksi juurtunut senverran syvälle pöydän kanteen, että pöydänjalkojen heiluminen ei ole sitä irroittanut muuten kallellaan olevasta elämän pöydästä.

Uskon kuluttaessaan kaikki voimansa selviytymistaisteluunsa, on kanteen pesiytynyt kaikenlaisia synnin rikkakasveja, joita on kitkettävä pois.

Pyhä Jumala, Isä, Luoja. Kaiken alku ja loppu. Olet luvannut rakastaa ja rakastat. Tahdon palata henkilökohtaiseen suhteeseen kanssasi! Sen jälkeen voi työsuhdekin toimia Sinun haluamallasi tavalla... perheyritys lienee paras.

Tabula rasa...

Kevät tuli, teologikurssi loppui, kesäyliopisto alkoi, kesäloma alkoi... Tervetuloa nykyhetkeen.

Olen kuluneen kevään aikana usein tällä blogisivullani vieraillut, lukenut edellisen postauksen angstauksiani, sitä edeltävien kirjoitusten näennäistä riemua ja pohtinut, että missä menet Martti? "Kynään" en ole kuitenkaan tarttunut, liekö mikä estänyt, kiire vaiko puhdas laiskuus?

Oli miten oli, täytyy ryhtyä hieman siistimään suutaan tänne kirjoittaessaan, kun blogien kommenttikenttiin on ilmestynyt muutamia arvovaltaisiakin nimiä - kiitos vaan Nupsteri ja Emil, että olette tänne löytäneet joskus! Anteeksi karkea ja hiomaton, purkauksenomainen tekstini, joka on lähinnä vuodatusta itse itselleni, ruo'on etsimistä ajatusvirrassa.

Usein tuntuupi, että joissain asioissa, joita on elänyt suurella tunteella, on ollut myös hyvin turhankin mustavalkoinen. Jotkut teologian kiemurat on haukkunut suunapäänä lyttyyn ja sen jälkeen kuunnellut ripitystä vajoten paljon pienemmälle paikalle. Ehkä se on sillointällöin ihan tervettäkin.

Eilen saunottiin kaverin kanssa illalla ja pohdittiin maailmankaikkeuden rajoja. Mitä on avaruuden rajan tuollapuolen? Onko aika subjektiivista; onko olemassa vain nykyhetki? Mikä luo järjestyneen luonnon maailmankaikkeuteen, jossa kaikki pyrkii epäjärjestykseen?

Kaveri on insinööri. Teologin olisi ollut helppo vastata, että Jumala, Jumala, Jumala... Tuossa keskustelussa se olisi kuitenkin tuntunut huijaamiselta; kaverinihan kyseli ihan oikeasti tiuskoja kysymyksiä. Miksi ihmeessä Jumala välillä tuntuu jotenkin niin ei-olevaiselta, toisen maailman hahmolta, jota ei saisi sotkea tämän maailman kysymyksiin? Kuinka paljon turvallisempaa olisi, jos voisi maailmankaikkeuden ihmeitä tutkia Jumalan lapsen perspektiivistä - katsellen tuntemattomaan ja huhuillen, että: "Isä, kai sinä tuonkin tiedät, vaikka minä sitä en ymmärrä."

Keskustelu eteni elämisen motiiveihin. Yksi elää ollakseen onnellinen, toinen saadakseen rahaa, kolmas tehdäkseen tiedettä. Miksi ihmeessä meidän tulisi elää, jos kuitenkin kuolemme, emmekä pääse mitenkään kontakteihin sen edistyksen kanssa, mitä olemme tuottaneet elämällämme? Jos elämällämme ei ole mieltä, miksi eläisimme? Jos kuoltuamme fyysinen olemuksemme hiljalleen mätänee, ja tietoisuutemme on poissa, mihin ihmeeseen joudumme? Lopetammeko vain olemasta? Kauhea ajatus. Lopettaa olemasta, siirtymättä mihinkään suurempaan kokonaisuuteen?

Kaltaiseni videopelisukupolvi mieltää kuolemisen herkästi siirtymiseksi tilasta toiseen. Elämisen tilamme muuttuu jonkinlaiseksi toisenlaiseksi olemiseksi. Jos kuitenkin mitään ei ole kuoleman tuollapuolen ja emme siirry mihinkään kuoltuamme - vain häviämme, on ajatus mielekkäästä elämästä täysin mahdoton! Elää vain reilu 70 vuotta ja sen jälkeen hävitä olemasta. Sen jälkeen ei-olla. Ei sitä voi ymmärtää! En voisi elää mitenkään mielekkäästi elämää, jos tietäisin ja uskoisin, että kuoltuani minä häviän, en tule näkemään enää mitään, ei ole enää mitään, minun aikani täällä on loppu eikä uutta aikaa ala misään...

Marx sanoisi minua heikoksi. Uskon vain, koska en uskalla olla uskomatta. Jumala on Marxin mielestä minulle vain oopiumia, jolla huumaan itseni ajattelemasta kuoleman lopullisuutta. Miksi siis kaikki eivät usko? Tälläinen huumehan luulisi tekevän rahaa miljoonittain! Miksi joku markkinamies ei ole estänyt sitä, että minulle ovat vanhempani ILMAISEKSI antaneet huumetta, joka saa minut rauhoittumaan ajatellessani kuolemaa. Miksei moisesta aineesta joudu maksamaan veroa?

Vai onko sittenkin jotain? Onko oikeasti Jumala, joka on rakastanut maailmaa niin paljon, että on ihmisten syntien puolesta uhrannut oman Poikansa? Pelastanut minut ja meidät totaaliselta tuholta, tuolta ei-olemisen suurelta peikolta, jota pelkään pyöriessäni yöllä sängyssä ja miettiessäni olemisen rajallisuutta. Onko tämä pelko oikeasti todellista siksi, että omana itsenäni olisin menossa suoraan tuohon mustaan olemattomuuden aukkoon, lopulliseen eroon ja tuhoon kaikesta hyvästä - Jumalasta. Itse kävelemässä juuri siihen reikään, jota eniten pelkään.

Jos Jumala on valmis uhraamaan oman Poikansa pelastaakseen myös minut - joka alati hänen tahtoaan vastaan toimin, ja nostamaan minut nimenomaan tuosta olemattomuuden helvetistä todelliseen olemisen ympäristöön taivaaseen, niin minulla lienee oikeasti toivoa?

"Jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästäsi!"

Wut... MITEN MINÄ NAUTIN ELÄMÄSTÄNI, JOS OLEN MATKALLA TOTAALISEEN TUHOON??!?!! Jos Jumalaa ei ole, en voi muuta, kuin huolehtia ja pureksia kynsiäni odottaen loppuani...

Sanoi teologian proffat tiedekunnassa mitä vaan - mä meen taivaaseen. Nähdäänkö siellä?
Soronoo...

AVAUTUMINEN

Sitä taas vaihteeks ihmettelee, että miks ihmeessä sitä opiskelee teologiaa :S

Vietän 6-7 vuotta yliopistolla pyörien - muka jotain tehden ja loppupeleissä en opi yhtään mitään. Luen kirjoja tentteihin, joiden sisällön unohdan muutamaan viikkoon tentin jälkeen. Kuuntelen luentoja, joista muistan luennoitsijan huonot vitsit, tai sen takarivin urpoliberaalin kalevala-avautumiset, joiden jälkeen mieleni tekisi... Opiskelen tenttejä varten, joihin unohdan mennä. Maksan HYY:n jäsenmaksun, vaikken hyödynnä Unicafeeta lukuunottamatta koko puljun mitään palvelua. Maksan TYT:n jäsenmaksun, vaikken hyödynnä yhtään mitään puljun palvelua.

Valmistun maisteriksi. Minusta tulee yksi tuhannesta rivipapista ja gonahdan hommaan ennen sen alkua... En osaa mitään spesiaalia mitä en olisi osannut ennen yliopistoon pääsyä. Yliopisto ei opettanut minulle yhtään mitään, mitä en olisi voinut oppia ilman yliopistoa. Saarnaaminen opitaan käytännön harjoittelun kautta, ei muutamassa hassussa tunnissa muutamalla hassulla kurssilla. Sielunhoito opitaan tai ollaan oppimatta ihmissuhteiden kautta...

Kun minä pääsin Helsingin yliopistoon, meni kaverini lukion jälkeen amikseen. Siis ei ammattikorkeakouluun, vaan ammattikouluun. Hän nauttii opiskelustaan, oppii kaikkea uutta ja todella pääsee hyödyntämään osaamistaan. Hän oppii elokuvatekniikkaa, äänisuunnittelua, graafista suunnittelua, taittamista, kameratyöskentelyä, valaisemista, äänittämistä, live-miksausta...

Minun pitää kahlata kaikki nuo opintopisteet lävitse vain ansaitakseni teologian maisterin tittelin. En opi tuolla kahluumatkalla yhtään mitään - suoritan vain itseäni eteenpäin. Kaverini oppii joka päivä rutosti uutta, ei suorita tai ansaitse sen kummempaa tutkintoa. Kymmenen vuoden päästä minua, akateemista arvoani tai hommaani ei arvosta kukaan. Kaverini taidot ovat kysyttyä ja himoittua ammattitaitoa, ja ketään ei kiinnosta, että kaverillani ei ole hienoa titteliä.

Taidot puhukoon puolestaan...

Aika vyöryy...

Tuntui, että jotain pitäisi blogiin rustailla. Kun tämän akkunan avasin, piti aivan tarkistaa, että millaisessa päivänumerossa sitä oikeen ollaan menossa. Uudenvuodenvaihteen jälkeen on päivät menneeet mielettömän nopiaan...

Olin uutenavuotena tekemässä ystäväni Toivion Niilon kanssa äänet ja valot päiville. Oli hianoa.

Sitten muutamapäivä meni sleebaillessa, eli tarkemmin ottaen perjantai ja lauantai, kunnes ekstemporee lauantai-iltayöstä hyppäsin yöjunaan ja läksin kohti Oulua.

Ystäväni Henkka oli just kotiutunut intistä ja pitihän vapaata miestä päästä morjestamaan ynnä suunnittelemaan ensikesän reilireissua ympäri Eurooppaa. Henkka kertoili paljon intistä ja minä kyselin, oli hienoa viettää nuo muutama vuorokausi yhdessä turisten niin Henkan menneistä, kun kesän tulevista.

Enpä tiedä, fiilikset intin kanssa on tosi ristiriitaiset. Kysymyksiin ei ole oikeen löytynyt vastauksia... Niitä kysymyksiä voi lukea tuolta aiemmasta blogimerkinnästä.

Tietyllä tavalla uskoisin intin olevan ainut tapa saada itseni niskasta kiinni ja nostamaan ruumis sellaseen kondikseen, etten ole haudassa ennen viiskymppispippaloita. Siinä olisi kiintopiste, johon treenata. Ja se on oikeesti pakko - meni sitä inttiin tai ei - siis laihtuminen ja kunnon kohottaminen. Oon kertaalleen käyny diabetestesteissä ja sain sillon armonaikaa ja täysin puhtaat paperit - ei yhtään diabetes-tekijöitä veressä. Tiedän, että tää on pelaamista terveydellä ja pahimmassa tapauksessa hengelläni, mutta tuskastun aina niin siihen alun vaikeuteen...

Opiskelut ja elämä jatkuu. Tosin aika nopiaan ennen helmikuun alkua siirryn tästä Karkkuun teologikurssille. Siitä myöhemmin lisää :)

"Ja tämän jälkeen hän on valmis vaikka kohtaamaan kuoleman..." sjungaa Jussi Hakulinen Armeijan syvin olemus - kappaleensa kertosäkeessä. Henkalla ollessani tuo biisi pyörähti muutamankertaa ja melodia jäi renkuttamaan mulle päähän :D Armoliaasti Henkka lähetti tuon mielenrauhanhäiritsijäbiisin niinpä saan sen luukutettua pois päästä :) Ehkäpä on hyvä olla valmis vaikka kohtaamaan kuoleman, ennen tai ilman inttiäkin... Natsoilla ei siitä tietystä portista päästä sisään, ei vaikka ois kenraali.

Teologin jouluisen arktinen jääkaffelatte.

Elämä on tylsää, jollei pidä silmiään auki ja kokeile kaikenlaista dorkaa itsekin ;) Piti nyt ihan tänne kirjata, kun onnistuin riittävän pitkään Waynesin flikkoja seurailtuani matkimaan melko toimivan jäälaten kotimeiningeillä.

Tarvitset:

• noin 3,5dl vetävän lasin. Itse käytin Mäkkäristä joskus saatua Cola-lasia.
• kaffikupin/mukin/kipon, whatevah. Kunhan vetää noin 1,5dl.
• espressoa/pressoa/cappucinoa/mokkaa/vahvaa kahvia (Suodatinkahvi keitä vähintään tuplana, eli 1yksikköä vettä kohti 2lusikkaa kahvijauhetta).
• sokeria
• vanilija-/vaniliinisokeria
• kanelia
• jääpaloja
• maitoa
• mitä ikinä haluatkaan mukaan mixata. Kokeiltu mm. suklaakastike sekä kofeiinitabut.

Valmistus:

1. Valmista reilu desi espressoa(perinteisin 3cl espressoshotein tämä tekee 4shottia, eli quattroexpresso)/pressoa/mokkaa/erittäin vahvaa kaffetta siihen kahvikuppiin/kippoon/mukiin.
2. Sekoita kuumaan kahviin 1,5tl. sokeria.
3. Heitä perään 1,5tl vaniliinisokeria.
4. Ja ropsauta puolisen teelusikkaa kanelia.
5. Sekoita ja tsekkaa, että sokerit ovat liuenneet kahviin ja kanelitkaan ei erityisesti pistä silmään.
6. Mixaa messiin mahdolliset lisäaineet, kuten jääkaappiin unohtunut viimekesäinen jäätelön päälle tarkoitettu suklaakastike tai tentin pelastavat kofeiinitabletit. Suosittelen 2-3 murskattua kofeiinitabua lasilliseen tätä. Ja taas jaksaa.
7. Sekoita vaikka lusikalla, tai jollain mitä sattuu käteen. (Mieluusti kuppia pienemmälä objektilla)
   
8. Lataa vielä tällähetkellä tyhjään lasiin n.2/3 osaa jääpaloja (Ne jääpalat pitäis olla senverran kookkaita lasin kokoon nähden, että niiden väliin jää juomalle tilaa)
9. Kippaa kuppiin valmistettu kuuma kahvisokerikaneli liuos jäiden päälle lasiin.
10. Lorahuta jääkylmää maitoa päälle niin paljon, kun lasi antaa myöten. Todennäköisesti sitä pitäisi sovinnolla n. 1,5dl sinne mahtua.
11. Sekoittele pitkällä lusikalla ja naaaaaatiskele :) Suosittelen bluesia tai jazzia taustalle. Miles Davis on kova.